sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kultakalat ja välimeri ikuistettuna kakkuun



                                              60 v juhlat vietettiin välimerelliseen tyyliin.
Tuon aiheen toivottiin näkyvän myös kakussa.
Päivä oli myös pariskunnan 10v hääpäivä,joten sekin aihe
haluttiin näkyviin kakkuun.


Innokkaina kalastajina tunnettu pari saikin
leipurin ajatuksen lentämään lempivästä
kultakalaparista kakun pääkoristeeksi.


kakku oli kookas, 120 hengelle mitoitettu,
joten painoa oli sen verran, että nostoon vaadittiin kahta ihmistä.
Meidän kakuissa leipurin kipuraja nostoihin menee 80 hengen 
kohdalla. Kakkupohja kun on tuhti ja kostutus kohdillaan, 
niin painoa siunaantuu.
Tässä kakussa oli vaalea sitruksinen pohja,
täytteisiin sain vapaat kädet, toiveissa oli raikas maku.
Laitettiin sitten jo häämessuilla tuttu mango-sitrus-passiontäyte. 
Laktoositon. 
Lisäsin kakkuun vielä kuvauksen jälkeen isoja
kultaisia palloja, jotka ovat sisältä lakritsia, nam!


Mukaan lähti myös noin 12 hengen gluteeniton ja laktoositon kakku.


4 kommenttia:

  1. Wau, nuo kalat ovat kyllä upeita - mahtava idea ja näyttävä kakku. Hyvää ystävänpäivää.

    VastaaPoista
  2. No onpa kakulla näköä ja kokoa, hieno!

    VastaaPoista
  3. Nuo kalat ovat mielettömän hienot! Mikä idea ja toteutus! :)

    VastaaPoista

JÄTÄTHÄN PUUMERKIN KÄYNNISTÄSI.
KOMMENTIT ILAHDUTTAVAT AINA JA ANTAVAT POTKUA LUOMISTYÖHÖN TAI VASTAAVASTI SAAVAT PONNISTELEMAAN VIELÄ KAUNIIMMAN / HERKULLISEMMAN KAKUN LUOMISEKSI.
REHELINEN MIELIPIDE ON SE, JOTA KUNNIOITAN <3