lauantai 16. helmikuuta 2013

Black and White kerroskakku



Sain tilauksen syntymäpäiväkakkuun,
sain kuvia kakuista, jotka miellyttivät tilaajan silmää.
En kuitenkaan tahtonut lähteä tekemään kakkua, jollaisen
Joku toinen on jo tehnyt.




Toiveissa oli musta valkoinen kakku, jossa saisi olla
rusetteja, palloja, ruutuja, raitoja , mutta
niin, että kakku olisi pelkistetyn tyylikäs.



Tällainen luomus sitten käsistäni lähti, tilaaja
tuntui olevan tyytyväinen, toivottavasti makukin miellytti.
Yleensä kuljetan mieluusti näin isot kakut itse juhlapaikalle, mutta nyt
tilaaja haki kakun itse, toivotaan, että saivat ehjänä perille.
Nämä kerroskakut kun on melko varovaisen kuljetuksen vaativia.



Kakun pinta on kahden eri sokerimassa sekoitus,
koristeet sokerimassaa.
Vaalea kakkupohja, jossa valkosuklaa- ja
 puolukka-mustaherukkamousset.
Sokerimassan alla marenkivoikreemi.



Kakku oli mitoitettu 50 hengelle, joten painoa siunaantui hurjasti
ja tälläkertaa kakkujen korkeus oli noin 15 cm per kakku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JÄTÄTHÄN PUUMERKIN KÄYNNISTÄSI.
KOMMENTIT ILAHDUTTAVAT AINA JA ANTAVAT POTKUA LUOMISTYÖHÖN TAI VASTAAVASTI SAAVAT PONNISTELEMAAN VIELÄ KAUNIIMMAN / HERKULLISEMMAN KAKUN LUOMISEKSI.
REHELINEN MIELIPIDE ON SE, JOTA KUNNIOITAN <3