lauantai 29. maaliskuuta 2014

Monster High



Tällainen neito lähti juhlaan herkuksi.
vaalea pohja, kinuskisuklaagrisp/ nougat sekä mansikkamousset.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

maanantai 24. maaliskuuta 2014

30-v kakku



Kaveriksi kakkuun haluttiin sankarin harrastuksiin
liittyen kitara ja happipullo ( sukellusreissuihin)
Eväiksi omena ja banaani...

 


No itse kakkuhan on sisältä suklainen,
täytteinä suklaagrispmousse banaanin kera
sekä kirpahko limekreemi.

Kakku on koottu kerroskakkumaisesti eli
noin housun napin korkeudella on jatko ja
välilautanen. Kakku on mitoitettu noin 25 hengelle.

 

Sankarilla oli vielä supermiehen taika viitta ;)



kalavale



Tällainen 15 hengen kalan kuvatus lähti kalamiehelle.
Ruotojen sijaan sisältä löytyi suklaapohja, kissanminttu-
minttusuklaatäyte.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

conversea syötäväksi asti



Suklaa kakkua oli toiveissa converse-tennari fanille.
Kakku mitoitettu reilusti, sillä tähän perheeseen
on matkannut jo jokunen suklaakakku ja eivät tunnu
 saavan tarpeekseen, joten taas näin ;)
Onnea Päivänsankarille, toivottavasti maistui suklaa
aprikoosikakku.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Hempeyttä



Gluteeniton, laktoositon  pikkuinen kakku 
mansikka-punaherukkatäytteellä.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

batman



40-v juhliin lähti tämä lepakkokakku kera kaupungin.
Suklaakakku mansikkaamoussella ja kermaliköörimoussella.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tuplasynttärit



Toiveissa oli salamaa ja ponia sekä kirkkaita värejä.




Nougat-crispmousse ja mansikka-punaherukkamousse.




Mukaan lähti myös jokunen pipari samoilla väreillä.


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Anniinan luomuksia



Terveydenhoitajan syntymäpäiville lähti tämä kakku.

 


Tällainen Barbababa kakku lähti pikkuisen 1-v synttäreiden iloksi.

 


Maaliskuun kakku lapselle-kakku lähti 2-v prinsessan juhliin.


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Avajaisiin tarjottavaa



Tällainen mainoskakku lähti Diva Nailsin avajaisiin.



Lähikuvaa







Korkkista ennen kakkua...

Tällaisia purtavia lähti "feikkikakun" matkaan.
Suklaa-vadelma/vanilija kakkua, hylana sekä gluteenittomana.
Kasvisvoikkaria tavallisena laktoosittomana sekä gluteenittomana.
"Rapakon " takana nämä ovat muotia ja kokeilin tehdä,
melkoisen pieniä syötäviä tuli. Käteviä pikkunälkään, mutta
kuitenkin itse olen enemmän tavan kakun puolesta, saa tasan
niin ison palan kuin haluaa.



perjantai 7. maaliskuuta 2014

Siipien suojassa



Pikkuisen prinsessan kakkuun toivottiin haikaraa.
Tässä ne nyt molemmat lepää pitkän taipaleen jälkeen.

 


Kakku oli mitoitettu 20 hengelle.
Valkosuklaa ja vadelmatäytteinen kakku,
valkosuklaa/vadelmaliköörillä.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kaverukset jäällä



1-vuotis synttäreille haluttiin nämä veijarit.
"lumiset" pikku puut on tehty marengista.



Kakku on mitoitettu 25 hengelle. Valkosuklaa-
ja vadelmamoussella täytettynä.
Vaikea projekti , mutta ihana tehdä <3