lauantai 31. elokuuta 2013

Vihille vaikka väkisin



Toiveissa oli 65 hengelle kakku,
jossa värimaailma olisi valkoinen,helmiäis ja lila.



Koristeeksi toivottiin hääparista näköiskoristetta,
mutta kunnon annoksella huumoria ja siten
että tässä viedään eikä vikistä :)






Kakku on vaalea,sitrusmainen punaherukkatäyte,
laktoositon. Mukaan lähti myös pieni saman teemainen
munaton ja maidoton kakku.


Hääparin kakun sisältä leikkauspinnasta löytynee
myös sydän, eli kakku on tehty vuokaan,
jossa täyte on sydämen muodossa leikatessa.

tiistai 27. elokuuta 2013

18-v kakkua



Reissuun lähdössä oli tämä kakkunen jo,
kun laatikossa ollessa kaivoin kameran esiin.
Tämä kakku lähti ystävälle, joka " murjoi"
autuaallisen ihanasti mun olemattomia lihaksia ja
muuta oheismateriaalia... Jäsenkorjaaja siis.
Minä sain hoidon, hän kakun hyvä diili :)
Kakku oli mitoitettu noin 15 hengelle. Gluteeniton, laktoositon
suklaakakku, suklaamoussella ja mangohillomoussella.


Nimiäiskakkua pojalle



20 hengelle lähti tämä nimiäiskakku.
Vadelma- ja tummasuklaamoussein täytetty vaalea
kakkupohja.

 


Toiveissa oli tossut ja nuo palikat.
Onnea komeasta nimestä
Niilo Antero <3


lauantai 24. elokuuta 2013

ristiäispiparit



Ristiäistarjoiluun lähti nämä prinsessan piparit.

 


Alla oleva kukka ja vauvakoriste lähtee kakkuun,
jonka tilaaja tekee itse.

 

Ristiäiskakkua tytölle



30 hengelle lähti tämä pikku prinsessan liljakakku.
Vaalea pohja mansikka- ja tummasuklaamousseilla.

 


Kakku matkasi aikas matkan, joten toivottavasti pysyi kuosissaan ;)


lauantai 17. elokuuta 2013

Lovebirds hääkakku




Toiveissa oli hääkakku,jossa saa olla värejä.
Morsian ihastui lintuteemaan.



Tällaiset tirpuset sitten askartelin,
ja häkkikin siinä taitaa olla.



Kakut sisältävät vuorotellen valkosuklaa-punaherukkamoussea
ja valkosuklaa-mustaherukkamoussea tuoremarjoista.
Mukana ripaus limeä ja sitruunaa.



Kakkujen pinnat robertsin ja sokerimassa sekoitusta.
koristeet sokerimassaa/ kukkamassaa



Kakku näyttää kuvassa melko pieneltä, mutta painoa
moiselle siunaantui lähes 20 kg.
Vieläkään en saanut aikaiseksi täydellistä hääkakkua,
virheitä löytyy, mutta eikun jatkamaan harjoittelua.



Tässä lisäkakku, joka on laktoositon, eli täytteet
muuten samat, mutta ilman valkosuklaata.



Ja lähikuvaa... Keltainen väri on minulle tosi vaikea,
sillä itse en siitä erityisemmin pidä,
mutta ymppäsin sitä nyt kakkuun jokusen kukan verran,
sillä värejä pyydettiin.
Toivotaan, että pitopalvelu sai kakun onnistuneesti pöytään.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Pikku pöllöt




Pienelle neidolle lähti kaksi kakkua, 
sillä juhlijoita riitti kahdelle päivälle.
vanhemmat tykästyivät pöllöhahmoon,
 jollaisen olin tehnyt aiemmin.




Molemmat kakut on mitoitettu 15 hengelle,
sisällä mansikkakermakakkua, marengilla.
Mukaan lähti myös samanlainen voikkari kuin
aiempi postaus ristiäisistä, en vain viitsinyt kuvata kuin
toisen, sillä varsin samankaltaiset olivat.


Ristiäiskakkua mummun kullalle




Meidän pikkuisin mummun ja vaarin kulta ristittiin eilen,
kakkuun sain vapaat kädet, jotenkin tämä pöllöteema
tuli mieleen...

 


Kakku on mitoitettu noin reilu 15 hengelle ja kyllä se
hyvin riittikin, eli oikeampi mitoitus taitaisi olla ollut 20.
No pääasia on aina, ettei lopu kesken, vaikka joku
ylimääräinenkin pujahtaisi kaffeelle.
Makuina oli  ihka ja aito tuoremansikka, joten
mansikkakermakukuksi tätä voisi nimittää.

Niin ja pikku hurmuri sai nimekseen
KAAPO ARI JOHANNES <3

Lihavoileipäkakkua



Nuorimmaisen lapsenlapsemme ristiäisiä juhlittiin
eilen, tällainen suolapala oli kahvipöydässä
äidin toiveesta :)
Tämä tuntuu olevan voikkari, jota lapsetkin syövät mieluusti.

Kakkua kesäpäivälle




Suht tuore vaimo halusi muistaa miestään syntymäpäivänä,
 toiveena oli tämän tyyppiset kukat sinisenä ja moottoripyörä.
samalla vietettiin kesäpäivää läheisten kesken.

 


Kakku on noin 15 hengen, sisällä valkosuklaa-mascarbone-
omenatäyte, vaaleassa pohjassa.

Rippikakkuja



Mansikka-valkosuklaakakkua 40 hengelle

 


Toiveissa oli kaksi levykakkua, joissa olisi vaaleanpunaisia
liljoja ja valkoisia kukkia, sekä pikku kukkia ja risti.

 


Vadelma-valkosuklaa kakkua 40 hengelle.

 


ja vielä toisesta kuvakulmasta. Taisi olla viimeisiä kotimaisia 
mansikoita, joita torimyyjiltä löysi tälle kesälle.
Vadelmia vielä löytyy.