Morsian lähetti minulle kuvan valkoisesta kakusta,
jonka päällä oli kuppi nameja, joita oli myös tippunut
kakun päälle. Namit olivat ns smarties karkkeja.
Halusin kuitenkin kakusta aavistuksen kirkkaamman
ja pehmeämmän sävyisen, enkä halunnut käyttää
valmiita nameja. Namit ovat värjättyä
valkosuklaata.
Kakku on mitoitettu 65 hengelle, suklaakakkupohja
jossa täytteenä vadelma ja valkosuklaamousset.
Mousset on värjätty samoin värein kuin namitkin, sillä
kakun sisälle toivottiin sateenkaarta, suklaakakkua kun ei ole
mahdollista värjätä, niin tein kakkusiivuista mahdollisimman ohuet.
Kakku pinnoitettu marenkivoikreemillä ja Robertsin massalla.
Kakkualusenvalmistin noin 4 cm paksuisesta
styrox renkaasta ja kakkupahvista .
Alusen pinnoitin hopeanauhalla,jota on myös rusetissa.
Näin sain hieman kytkettyä häiden teemavärejä yhteen.
Hopea,musta ja valkoinen kun olivat ne värit.
Alusen pinnoitin hopeanauhalla,jota on myös rusetissa.
Näin sain hieman kytkettyä häiden teemavärejä yhteen.
Hopea,musta ja valkoinen kun olivat ne värit.
Kakkuun morsian kuitenkin halusi iloisuuta ja raikkautta
uuden vuoden häiden kunniaksi.
Kuvassa kakku siis omalla tarjottimellani, oikean alusen laitoin paikalleen
vasta kun lähdimme kakkua kujettamaan, tuossa kohtaa ei enää kuvata ehtinyt.
Kuvassa kakku siis omalla tarjottimellani, oikean alusen laitoin paikalleen
vasta kun lähdimme kakkua kujettamaan, tuossa kohtaa ei enää kuvata ehtinyt.
Tässä kuvaa kakun sisälmyksistä, vaikka eivät nyt ihan tip,top olekaan.
Jokainen kakku oli siis tällainen coctail.
Vaaleaan pohjaan olisi saanut tuon liukuman tehtyä paremmin
värjäämällä myös kakkupohjan, mutta tällainen tämä :)
Tässä vielä kreematut kakut odottamassa massapintaa.
Kaksi ylintä kakkua on koottu Wiltonin
kakkupohjien päälle ja kahteen alimpaan kakkuun upotin
Wiltonin kakkutuet, jotka ovat siis hieman piparimalliset, jolloin nuo
kakkulautasten jalat uppoavat hyvin putkiin ja
kakun syönti/ purku on helppoa.
Minulla oli aikomus kuvata kaikki vaiheet, mutta arvatkaapas
hukkasinko dementikko ajatuksen jo puolessa välin....
joten muutama välivaihe sitten jäi kuvaamatta.
Hyvää ja aina vaan parempaa Uutta Vuotta myös sulle Hanna 8)))
VastaaPoistaSiis ihanan iloisen ja ihanan värinen... en löydä ees sanoi kuvailemaa tätä, tulee vaan hymy ja pirteä olo:)
VastaaPoistaOnko suklaa sulatettu ja sit värjätty? Miten sait tuon mallisia vai onko valmiita suklaa nappeja jotka pinta värjätty?
sulatettua valkosuklaata, joka on värjätty pastavärein. Pienestä pursotinpussista pursottelin leivinpaperille ja liimasin sokerikuorrutteella.
PoistaIha super hieno! Tosi mahtavaa :)
VastaaPoistaIhana kakku, siis upeat värit ja toteutus :)
VastaaPoistaKakku on kaunis ja hienosti tehty. Nuo täytteet näyttää ihanan värikkäiltä. Mutta minkäs makuisia ne oli? Oliko joka värillä eri maku, vai oletko vain värjäänyt moussen eri värein?
VastaaPoistaMakuina kakussa oli vain valkosuklaa ( sininen, vihreä ja keltainen) ja vadelma ( punainen, oranssi) Hieman tuo oranssi väri jäi "likaiseksi", kun vadelman väri mursi. Parhaan värjäystuloksen olisi saanut ihan valkosuklaalla kokonaan. Tai siten , että kakku olisi ollut vaalea ja kakun olisi värjännyt osiin väreistä .
Poista